Kun laulujen väsääminen takkuaa, voi aina ripustaa toivonsa johonkin uuteen inspiroivaan laitteeseen. Mikä tahansa äänen muodostamiseen tai tallentamiseen liittyvä väline kelpaa. Kokemus ei kuitenkaan ole opettanut tunnistamaan, milloin äänitysromppeen tai uuden kitaran ostaminen on pelkästään laitefiliasta lähtöisin olevan halun tyydyttämistä ja milloin oikeaan tarpeeseen vastaamista. On myös toisinaan sietämätöntä myöntää itselleen, ettei kalliinkaan soittimen mukana tule soittotaitoa, eivätkä lähtökohtaisesti susipaskat riffit kuulosta kuninkaallisilta edes kolmen tonnin Gibsonilla.

Muistan monta esimerkkiä uuden soittimen vauhdittamasta työskentelystä.. Tähän mennessä rakkain sävellystyökalu on ollut Rolandin sähköpiano, jonka hankin mummoni ja äitini suosiollisella avustuksella noin kuusi vuotta sitten. En ollut aikaisemmin osannut soittaa pianoa tai koskettimia ja oli hämmentävää, kuinka helposti lauluja Rolandin ääressä aluksi syntyi. Esimerkiksi ”Piste.” syntyi siten, että otin hyllystä yläasteen musiikin oppikirjan ja aloin ensimmäistä kertaa opiskella sointutaulukosta erilaisia kolmisointuja. Noin varttituntia myöhemmin huomasin tehneeni kappaleen kaikki melodiat kertosäettä lukuun ottamatta. Se tuntui maagiselta.

Nykyisin teen lauluja enimmäkseen yhdessä orkesterimme toisen kitaristin Heikin kanssa ja meidän tapaamme etsiä uusia musiikillisia ideoita kuuluu vahvasti myös tarve etsiä uusia soundeja. Monesti olemme tyytyväisiä melodiaan vasta sitten, kun se soitetaan juuri tietyllä kitaralla, tietyn efektin ja vahvistimen läpi. Homman kruunaa se että ääni taltioidaan laadukkaasti, tarkoitukseen sopivalla mikrofonilla. Uskokaa pois, vaihtoehtoisia kombinaatioita on miltei ääretön määrä ja välillä hukkaamme aikaamme täysin epäolennaisten asioiden pohtimiseen. Työtavastamme saa kuitenkin oivan perusteen laitehankinnoille. Pidän laadukkaisiin työvälineisiin satsaamista myös eräänlaisena sitoutumisen osoituksena. Kun sisustustyynyt ja eläkesäästäminen kiinnostavat enemmän kuin kaikulaitteet, peli on menetetty.

Orkesterimme alkuaikoina en koskaan potenut morkkista, vaikka sijoitin kaikki rahani erilaisiin soittimiin. Se johtui siitä, että loin niillä aina uusia biisejä ja rahasummat olivat pienempiä. Nykyään treeniksen nurkista löytyy useampikin kitara, jolla ei ole syntynyt yhtään kokonaista kappaletta. Kaikkia soittimiani on kyllä käytetty joko keikoilla tai äänityksissä, mutta laulujen lähteiksi jokaisesta ei ole ollut. On siis pakko pohtia, liittyykö itse soitin lopulta lainkaan laulujen syntyyn (vai ei). Uskon, että ei liity. Tekemisen halu ja sitkeys liittyvät. Olisin varmasti tehnyt nämä vuodet musiikkia vaikka pelkkiä kattiloita kolistelemalla. Erilaisilla soittimilla on kuitenkin suuri vaikutus melodioiden ja sointujen sävyihin ja sitä kautta lopputulokseen. Tykkään, että biisejä tehdessä tai äänittäessä on käytössä aina mahdollisimman laaja väripaletti, enkä voi mitään sille, että kitarat ovat pirun kauniita esineitä vain katsella ja pitää sylissä.

JS