Kun laulujen väsääminen takkuaa, voi aina ripustaa toivonsa johonkin uuteen inspiroivaan laitteeseen. Mikä tahansa äänen muodostamiseen tai tallentamiseen liittyvä väline kelpaa. Kokemus ei kuitenkaan ole opettanut tunnistamaan, milloin äänitysromppeen tai uuden kitaran ostaminen on pelkästään laitefiliasta lähtöisin olevan halun tyydyttämistä ja milloin oikeaan tarpeeseen vastaamista. On myös toisinaan sietämätöntä myöntää itselleen, ettei kalliinkaan soittimen mukana tule soittotaitoa, eivätkä lähtökohtaisesti susipaskat riffit kuulosta kuninkaallisilta edes kolmen tonnin Gibsonilla.

Muistan monta esimerkkiä uuden soittimen vauhdittamasta työskentelystä.. Tähän mennessä rakkain sävellystyökalu on ollut Rolandin sähköpiano, jonka hankin mummoni ja äitini suosiollisella avustuksella noin kuusi vuotta sitten. En ollut aikaisemmin osannut soittaa pianoa tai koskettimia ja oli hämmentävää, kuinka helposti lauluja Rolandin ääressä aluksi syntyi. Esimerkiksi ”Piste.” syntyi siten, että otin hyllystä yläasteen musiikin oppikirjan ja aloin ensimmäistä kertaa opiskella sointutaulukosta erilaisia kolmisointuja. Noin varttituntia myöhemmin huomasin tehneeni kappaleen kaikki melodiat kertosäettä lukuun ottamatta. Se tuntui maagiselta.

Nykyisin teen lauluja enimmäkseen yhdessä orkesterimme toisen kitaristin Heikin kanssa ja meidän tapaamme etsiä uusia musiikillisia ideoita kuuluu vahvasti myös tarve etsiä uusia soundeja. Monesti olemme tyytyväisiä melodiaan vasta sitten, kun se soitetaan juuri tietyllä kitaralla, tietyn efektin ja vahvistimen läpi. Homman kruunaa se että ääni taltioidaan laadukkaasti, tarkoitukseen sopivalla mikrofonilla. Uskokaa pois, vaihtoehtoisia kombinaatioita on miltei ääretön määrä ja välillä hukkaamme aikaamme täysin epäolennaisten asioiden pohtimiseen. Työtavastamme saa kuitenkin oivan perusteen laitehankinnoille. Pidän laadukkaisiin työvälineisiin satsaamista myös eräänlaisena sitoutumisen osoituksena. Kun sisustustyynyt ja eläkesäästäminen kiinnostavat enemmän kuin kaikulaitteet, peli on menetetty.

Orkesterimme alkuaikoina en koskaan potenut morkkista, vaikka sijoitin kaikki rahani erilaisiin soittimiin. Se johtui siitä, että loin niillä aina uusia biisejä ja rahasummat olivat pienempiä. Nykyään treeniksen nurkista löytyy useampikin kitara, jolla ei ole syntynyt yhtään kokonaista kappaletta. Kaikkia soittimiani on kyllä käytetty joko keikoilla tai äänityksissä, mutta laulujen lähteiksi jokaisesta ei ole ollut. On siis pakko pohtia, liittyykö itse soitin lopulta lainkaan laulujen syntyyn (vai ei). Uskon, että ei liity. Tekemisen halu ja sitkeys liittyvät. Olisin varmasti tehnyt nämä vuodet musiikkia vaikka pelkkiä kattiloita kolistelemalla. Erilaisilla soittimilla on kuitenkin suuri vaikutus melodioiden ja sointujen sävyihin ja sitä kautta lopputulokseen. Tykkään, että biisejä tehdessä tai äänittäessä on käytössä aina mahdollisimman laaja väripaletti, enkä voi mitään sille, että kitarat ovat pirun kauniita esineitä vain katsella ja pitää sylissä.

JS

Studiosessiot & GAS

Nyt alkoi reilun viikon mittainen tauko Stella-touhuista. Itse siirryn tästä huomenna reiluksi viikoksi studion hämäriin toisissa merkeissä. Viime viikonloppuna saatiin sovitettua, treenattua ja äänitettyä rumpujen osalta kaksi biisiä, joista toinen on aimmin sovitettu bluesbiisi ja toinen nyt viikonloppuna työstetty biisi, jota tosin jammailtiin jo joskus vuosi sitten. Rummut siis äänitettiin demomielessä. Meillä on ollut tapana äänittää biiseistä kunnon demot sitä muka kun biisit syntyvät. Rumpupohjat äänitettiin siis kahteen biisiin: "bluesbiisi" ja "joululaulu". Jälleen kerran mulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miksi sitä kutsutaan joululauluksi...!? Saattoi olla niin, että omasta mielestäni joku sointuvaihdos muistutti jotain joululaulua. Rumpuäänitykset sujuivat hienosti ja sessioiden päätteeksi päästiin kuuntelemaan DAT-nauhalta Stellan uran kolmatta keikkaa Joensuun kaupungintalon lasiterassilta vuodelta 2003. Tätä nauhaa emme ole aiemmein kuulleet ja siksi se välillä ihastutti ja välillä nauratti. Sen verran kuitenkin aikaa on kulunut, että enää en pystynyt muistamaan omaa soittoani, ja monesti kuunnellessa heräsi kysymys: miksi mie soitan tuolla tavalla? Ilmeisesti kitaraosuuksia oltiin sovitettu vielä joihinkin paikkoihin vielä ennen ensimmäisen levyn tekemistä aika rankalla kädellä.

Parin viikon kuluttua päästään jatkamaan demojen tekoa basson, kitaroiden ja lauluosuuksien parissa. Kitaroita onkin mukava päästä äänittämään, sillä on taas tullut hankittua itselle kaikenlaista uutta ja vanhaa kitararoinaa. Fenderin 60-luvun nuppi ja kaappi saapuu treenikämpille varmaankin viimeistään tiistaina. Uusia pedaaleja löytyy tai on tulossa myös, Electro-Harmonixia ja Fulltonea. Luulenpa, että myös Janne saapuu reissuiltaan uusia tai uusvanhoja kitaroita ja tortimia kainalossaan... Itse myönnän rehellisesti potevani GASia (Guitar/Gear Acquisition Syndrome). Nuorena kun sain ensimmäisen Stratocasterin ajattelin että tässä se nyt on, elämäni ensimmäinen ja viimeinen oikea kitara. (Kyseinen Stratocaster varastetiin treenikämpältä vuosien päästä, ehkä siinä on syy jo tuolloin orastavaan tautiin:)) Että en muka ikinä tarvitsisi enempää kitaroita. Harhakuvittelua, kitaroita ja vahvistimia on koko ajan saatava lisää, eikä mistään vanhasta voi luopua, jos potee Guitar Acquisition Syndromea. Koska raha ei kasva puissa, joutuu onneksi harkitsemaan jokaisen ostoksensa tarkoin. Toistaiseksi soittovehkeet ovat jotenkuten mahtuneet treenikämpille, ehkä sitten kun tila loppuu kesken, on pakko alkaa luopumaan joistain masiinoista. Tosin möinhän mie juuri Telecasterin mikit eteenpäin... :) Janne ilmeisesti kirjoitti tämäntyyppisestä aiheesta isommin Ylexin blogiin, mutta eivätpä ole vielä tätä kirjoittaessa julkaisseet sitä. Joten itse en ole sitä vielä lukenut. Siitä kirjoituksesta löytyy varmaan paljon mietteitä tästä aiheesta, sillä olen huomannut vuosien varrella, että herra Sivonen on myös todellinen GAS:in uhri!

heikki